18 – Rasvattu Kääpiö

Mikko toivottaa minut lämpöisellä halauksella tervetulleeksi kotkanpesäänsä.
Harvemmin olen jäänyt sanattomaksi mutta nyt se tapahtuu.

Normaaleiden Hervannan betonisten lähiöhelvetti-asuntojen tyylistä poiketen, asunto näyttää aivan kuin jonkun rikkaan, hieman perverssin ja tyylitietoisen pohatan kartanolta. Perverssin vaikutelman antaa pornon-punaiset verhot ikkunoissa, punainen lamppu koristamassa olohuoneen kattoa sekä karhuntalja lattialla, tulta leimuavan sistustus-takan edessä.

Tämä spiidoissaan oleva hyväntuulinen mies on varmasti rakastellut satoja naisia tämän taljan päällä. Tosin uskoisin kloroformilla olevan osuutta asiaan ja uhrien määrään, sillä tämä herra ei ole koskaan miltään Peter Franzenilta näyttänyt.

Jos ala-asteella hymypoika patsaan sijaan olisi annettu vuoden pizzanaama-palkinto. Kilpailua ei olisi todennäköisesti edes pidetty, koska tämä herra olisi saanut pystin käteensä välittömästi, tekemättä elettäkään.

Hän toivottaa minut uudestaan tervetulleeksi asuntoonsa ja ohjaa minut olohuoneen sohvalle istumaan. Sohvakin näyttää olevan jonkinlaista norsun-nahkaa, joten kauhean lujaa ei uskalla pieraista, ettei jälkeenpäin napsahda pesulalaskua postilaatikosta. Ai niin, mutta eihän mulla ole edes saatana asuntoa.

Pikaisia kuulumisia vaihdellessa se tapahtuu. Kehoni valtaa tärinä, hikoilu ja mielialan nopea lasku. Vitutus on lähestulkoon käskinkosketeltava.
Viinapeikko ei taidakkaan olla vielä irtaantunut ruumiistani. Viinanhimo palaa päähäni kuin Cheek julkisuuteen.

Mikon olen tuntenut lähestulkoon koko elämäni ajan ,ja siksi välillämme ei ole koskaan ollut aihetta, josta emme olisi voineet puhua.
Täräytänkin niin suoran kysymyksen, kun mies voi toiselle vaan täräyttää:
-Suutani kuivaa, olisiko herralla olutta?

En ehdi edes esittää kysymystäni loppuun, kun Mikko kolistelee jo jääkaappiaan.
Jääkylmä olut-tölkki on pian kädessäni ja hymy ilmestyy kasvoilleni.

Legendaariselta artistilta Irwin Goodmanilta kysyttiin kerran haastettelussa, että ”olet kertonut jättäneesi viinan kokonaan, eikö edes saunaolutta mene?”

Irwinin vastaus kysymykseen oli maaginen:
”kyllä nyt sellanen kymmenen puikkoa menee jo pelkästään janoon”

Kilautamme Mikon kanssa tölkit yhteen ja hulautamme nämä lapselliset tölkit yksillä kulauksilla kurkustamme alas.

En ehdi edes laskea tyhjää tölkkiä olohuoneen lasiselle pöydälle, kun Mikko hakee jo lisää polttoainetta jääkaapista. Istumme, juomme, muistelemme ja kuuntelemme Irwin Goodmanin tuotantoa,. Juomme lisää elämän elixiiriä. Pikkuhiljaa alamme humaltumaan ja jutut alkavatkin olla sitä tasoa, etteivät ne sopisi kenenkään korville.

Yhtäkkiä asunnon yhdestä huoneesta kuuluu yskäisy. Se on naisellinen yskäisy.

Hetki tästä eteenpäin ja vessaa vastapäätä oleva ovi avautuu.
Sieltä astelee esiin vaaleatukkainen, silmälasipäinen, hennon ruumiinrakenteen omistava tyttö. Ikää arvelen tällä dooriksella olevan noin 19 vuotta.

Saan välittömän erektion kun mittailen tätä afroditea varpaista päähän ja takaisin.

Vaaleanpunaiset pikkuhousut peittävät eroottisesti hänen treenatulta ja tiukalta näyttävän herkkupepun. Kireästi istuva, navan paljastava valkoinen toppi saa eläimelliset ja luolamiesmäiset haluni heräämään.

Katson Mikkoa suu auki.
Mitä helvettiä hän on tehnyt elämässään oikein, että tuollainen enkeli kävelee hänen asunnossaan puolipukeissa?

Mikko katsoo minua hyvin häiriintyneellä katseellaan ja toteaa nasevasti:

-Rahalla saa kaikenlaista kivaa.

”Tiedän kyllä että Hervannassa löytyy maksullisia naisia. Mutta en tiennyt laadun olevan näin kovaa luokkaa” -pohdiskelen itsekseni.

Mikko käskee tätä maksullista naista tulemaan luokseni ja esittäytymään.
Nousen tottakai kohteliaasti pystyyn ja ojennan käteni.
Saan tämän hentoisen ja pienen käden omaa käteäni vasten, ja himoni vain yltyvät.

Hän esittäytyy seksikkään unisella ja hieman käheällä äänellä:

-Saara, kiva tutustua.

En ehdi edes omaa nimeäni mainita, kun tämä perhonen työntää minut sohvalle istumaan. Hän istahtaa polveni päälle herkkupepullansa, nappaa olohuoneen pöydältä savukeaskin, avaa sen ja sytyttää tupakan. Näky on aivan jumalattoman eroottinen. Tämän pienikokoisen neidin suu on niin pieni, että todennäköisesti edes tamperelaiselta lihatiskiltä ostettu mustamakkara, ei mahtuisi tämä suuaukosta sisään ongelmitta.

Jo toinen kerta samaisena päivänä kun olen täysin sanaton.

Mikko onneksi keskeyttää tämä tilanteen kertomalla Saaran olevan lähihoitajaksi opiskeleva nuorukainen, joka elää suomen säälittävillä opintotuilla.

Hän kertoo suoraan turvaavansa Saaran taloudellisen tilanteen rahalla.
Ja vastalahjaksi hän saa tyydytettyä läheisyyden kaipuuta ja lihallisia haluja tähän opiskelijaan.

Hetken asiaa pohdittuani, ymmärrän tilanteen aivan täysin.

Saara tumppaa savukkeensa pöydällä olevaan tuhkakuppiin ja samassa ujuttaa oikean kätensä, kivikovalle haaravälilleni ja kysyy olisiko minulla tarpeita.

Haluni ovat niin suuret, että tekisi mieli vain repiä kireä toppi tämän uhrin päältä ja siittää hänet kuin ravihevosen.

Mikko poistuu hetkeksi huoneesta ja palatessaan hänellä mukanaan minigrip-pussi täynnä valkoista jauhetta. Hän luo katseensa Saaraan ja kysyy että haluaisiko tämä juhlia.

Nyökkäys on Saaran vastaus kysymykseen. Ja sitten mennään.

Kela-kortilla tämä lähihoitaja tekee itsellensä sopivan kokoisen vanan pöydälle tämän pussin sisällöstä ja imaisee valkoiset jauheet nenäänsä kuin entinen jääkiekkoilija.

Voi jeesus. Tämä Mikko on nähtävästi aiheuttanut tälle nuorelle lupaukselle huumeriippuvuudenkin.

Herran elkein hän tekee myös minulle astetta isomman viivan pöydälle ja kertoo.
-Puhtaampaa kokaiinia saat etsiä.

Tarjous on houkutteleva.. Liian houkutteleva.

Jälleen kerran.

Painan pääni pöytään kuin Tony Montana ja imaisen nämä jauhot sisuksiini.

Euforinen olo valtaa samantien kehoni ja tunnen olevani jumala.

Mikko laittaa musiikkia soimaan ja biisiksi tähän tilanteeseen hän valitsee Hurriganesin – Get on.

Ilmakitarat soivat ja räkätämme kuin pikkuoravat.

Hetken ilakoituani, keho alkaa reagoida.

Näkökenttäni sumenee mustavalkoiseksi ja äänet kuulostavat kaikuvan päässäni kuin tunnelissa. Rojahdan lattialle kuin Rocky Balboa.

Avaan silmäni Silja Euroopan hytin lattialla. Oksennuksen ja salmiakkikossun-hajuyhdistelmä saa minut voimaan pahoin. Alaikäisiä kun olemme, joku laivan humaltunut täysi-ikäinen matkustaja on tarjoutunut hakemaan meille Taxfreestä pullon, pientä maksua vastaan.

On vuosi 2003 ja olemme laivaristeilyllä.

Kello ei ole vielä edes iltakahdeksaa ja hyttimme on täynnä oksennusta.
Lapsimaiset kehomme eivät pysty pitämään sisällään myrkkyä, mitä olemme kurkusta alas kaataneet.

Kyse ei ole ensimmäisistä känneistämme mutta nallekarkin ja kaurapuuron makuihin tottuneet sisuskalumme ovat ihmeissään siitä, mitä paskaa kehossamme oleilee.

Nuoria kuitenkin kun olemme, pienet oksentelut eivät pilaa iltaamme. Nopea hampaiden harjaus ja olemme taas valmiita seikkailuun.

Olemme kuin kolme muskettisoturia poistuessamme hytistä. Ystäväni vanhemmat ovat varanneet meille oman hytin, joten myös seuralaiset ovat tänään mahdolliset!

Laivan keinuessa astelemme kohti unelmiemme yökerhoa, joka ikävänä yllätyksenä avautuu vasta klo 23:00.

Salmiakkikossu-pullon hakija toi päivällä tullessaan myös kartongin tupakkia.
Kuin pahimmatkin pahikset, menemme kannelle imemään tätä paskaa keuhkoihimme. Lapsen keuhkot yrittävät joka imaisulla puhdistaa itseään tästä myrkystä. Mutta pienen hetken treenanneina, saamme yskäisyt pysymään kurissa.

Kannella laskuhumalan jo voimistuessa. Eteemme pamahtaa nuori tyttö, noin meidän ikäluokkaa oleva naisen alku, joka näyttää kovin yksinäiseltä.
Ritarillisen maalaiskasvatuksen saaneena, ehkä hieman pillunkin toivossa.
Kysymme tältä tytöltä, haluaisiko hän liittyä seuraamme.

Yllätykseksi hän vastaa iloisena:

-mielelläni!

Hetken rupatteluhetken jälkeen, tämä kaunis, mustaan mekkoon sonnustautunut tyttö kaivaa käsilaukustaan hyvin mystisen -ja epämääräisen näköisen pullon.

Hän kertoo nimensä olevan Leila ja tarjoaa tätä nektariinia meille.

”En vaihtaisi päivääkään” – kuuluu eräs suomalainen sitaatti.

Kyllä minä perkele vaihtaisin. Ainakin tämän hetken kun tartun kyseiseen pulloon.

Kierrätämme pulloa ringissä ja vaihdamme ajatuksia.

Pullon sisältö alkaa loppua ja pohdimme, mistä saisimme lisää jonkinlaista päihdyttävää ainetta. Tämä Leila ilmoittaa hytissään olevan runsaasti juotavaa, hän kertoo myös olevansa melkein koko sukunsa kanssa risteilemässä.

Tässä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi soida. Eivät soi.

Hyttikäytäviä pitkin juoksemme Leilaa takaa leikkimielisesti ja läpsimme toisiamme takamuksille. Nuori, todella kaunis tummatukkainen prinsessa.
Tunteet voittavat järjen. Taas kerran.

Vihdoinkin saavumme hänen hyttinsä ovelle.
Hymy hyytyy oven auetessa.
Leila ei puhunut palturia, reissussa on todellakin lähestulkoon hänen koko sukunsa ja hytin sängyillä oleilee noin seitsemän tummahipiäistä miestä.
Yhdellä heistä on järeän näköinen puukko käsissään.

Muistaakseni hieman jännäkakkaa lirahtaa housuun tässä vaiheessa, kun eräs näistä herroista utelee nimiämme.  Hän ojentaa kätensä tervehtiäkseen ja ilmoittaa oman nimensä olevan Tenho.

Etsimme keinoa poistua tilanteesta nopeasti. Sitä ei tunnu löytyvän. Ajatus ei juokse ja viimeisen naulan lyö pakosuunnitelmaamme mies, joka tulee hytin vessasta ulos peittäen samalla meidän ainoan poistumisreitin.

Olemme kusessa.

”RAINER! Katohan mitä kloppejä täältä löytyy” -Tenho huutaa vessasta tulevalle miehelle.

He istuttavat meidät hytin lattialle ja alkavat udella aikomuksiamme. Eräs näistä karjuista näyttää todella aggressiiviselta. Eikä tilannetta helpota yhtää se, että juuri tällä kaverilla on tuo puukko kädessä.

”Mitäs työ poijjaat ajattelitte tehä tuon meidän Leilan kanssa?”
”Kenties jotain pillujuttuja?” – Tenho utelee.

Nauramme hermostuneesti kysymykselle, johon emme osaa vastata juuta tai jaata.

Yhtäkkiä tämä aggressiivisen oloinen kaveri hyppää punkalta lattialle, painaa toisella kädellä pääni voimalla lattiaan.

Olen tämän karjun hallintaotteessa kun hän toisella kädellä ohjaa puukon terän rintani päälle. Tehden pienen reiän ruudulliseen flanellipaitaan.
Pieni arpi tästä terästä koristaa vieläkin ylävartaloani.

Vaativa kysymys kuuluu tämän härän suusta: ”Haluutko sie toisen henkireijän`?”

Tilanne on räjähdysaltis. En tiedä pääsemmekö tästä tilanteesta hengissä vai komeileeko nimemme seuraavan kuun Alibissa.

Mikko. Tuo ruma mutta reipas mies.

Potkaisee yhtäkkiä SoWhat-merkkisellä kengällään niin lujaa tätä puukkosankaria päähän, kun vain pienestä kropastaan saa voimaa.

Rusahduksesta päätellen, joku luu räsähtää paskaksi uhrin naamassa.

Tilanne on kaaottinen, huuto ja käsirysy on jumalaton kun 10 ihmistä nousee pystyyn pienessä hytissä.

Teemme ainoan oikean päätöksen ja poistumme hytistä väkivoimin.
Ovella edelleen oleileva Rainer saa kunnon jabin vesirajaan Mikon toimesta, mikä Jackie Chan tämä Mikko onkaan!

Rainer painuu kasaan ja hytin ovi aukeaa. Juoksemme aivan saatanan lujaa.

Tiemme eroavat käytävän päässä. Jokaikinen meistä kolmesta painuu eri suuntaan.
Vain huutoni ”HYTILLE!” kaikuu kun tiemme eroavat.

Jo pentuna meille tuli nyrkkisäännöksi, jos jotain tapahtuu: hajaannumme.

Joukko vihamielisiä mustalaisia on perässämme, sydän hakkaa noin 180 iskua minuutissa mutta ihmiselle ominainen selviytymisvaisto pitää järjen kasassa ja ajatuksen selvänä.

Noin tunnin juoma-automaatin takana vietetyn lymyilyn jälkeen, uskallan vihdoin varovaisin askelin lähteä kohti alemmalla kannella sijaitsevaa hyttiämme.

Jokaikinen kuulemani huuto tai askeleen ääni saa sydämeni pysähtymään hetkeksi.
Jos nyt jään kiinni, vasikalta leikataan muutakin kuin kieli.

Vihdoin ja viimein olen hyttimme ovella, toivon sydämeni pohjasta että siellä on joku muukin.

Ja kyllä!

Molemmat pakosankarit ovat turvassa. Tärisemme kaikki adrenaliinin tuomasta huumasta. Teemme joukkohalauksen ja toteamme yhteen ääneen:
”Onpahan reissu saatana!”

Muistaakseni tuona iltana itkin hieman, lausuessani ltarukouksen.

Todellisuuden äänet alkavat palaamaan päähäni ja tuomaan minut tähän päivään.
Todellisuuden äänet, joita en välttämättä haluaisi kuulla.

Hieman pökerryksissä nousen istumaan ja tajuan olevan Mikon sohvalla.

Tiedättekö sen äänen kun puristelette vesi-ilmapalloa kädessä?

Tämä on se ääni jonka kuulen ja huomaan Mikon istuvan munasillaan tietokoneensa edessä. Hän rullaa märkää tähkäpäätänsä edestakaisin.
Tämä ei ole yllättävä näky, olemme molemmat aina olleet melkoisia runkkareita.

Mutta se, mitä hän katselee näyttöpäätteeltään kiihottuakseen, on jotain järkyttävää.

Näytöllä näkyy, kun iloinen miesjoukko rasvaa jollain erikoisella margariinilla pientä, nopeasti vilkaistuna korealaista kääpiötä. Kääpiö lähestulkoon kylpee tässä margariinissa, kun nämä iloiset miehet penetroivat hänen kehonsa reikiään.

En voi muutakun huokaista ja lähteä etsimään tämän asunnon makuuhuonetta.

Mikko, olet aivan vitun sairas ihminen  mutta rakastan sinua silti sydämeni pohjasta.

3total visits,3visits today