21 – Mörköpötkö

Tulee täysi hiljaisuus.

Edes aurinko ei lämmitä enää.

Edes lintujen laulua ei kuulu.

Tiedättekö sen myytin, että ihminen näkee elämänsä eräänlaisena hidastettuna filminauhana kuoleman lähestyessä?

Aivan paskapuhetta.

Revolverin pesästä kuuluu ”KLIK” ja repeän totaaliseen, ehkä jopa psykoottiseen helpotuksen nauruun. Lady Fortuna, saat myöhemmin munaa.

Mikko nojailee kohtalon lapioonsa helpottuneena ja yhtyy tähän paskaiseen nauruun kanssani. Venäläiset veijarit vieressämme alkavat taputtaa karvaisia käsiään ja ärsyttävästi yksi näistä herroista toteaa;

– ”Sinulla on tjuuri tänään kohdillaan tjoveri hjuva”

Veli Venäläinen nappaa kädestäni revolverin ja painuu revohkansa kanssa pakettiauton ohjaamoon.
Ennen lähtemistään hän vielä kuitenkin muistuttaa meitä kuskin ikkunasta, edelleen tuolla paskalla suomen kielellä:

– ”voi hjuvin, vjiikon pjäästä 10 tjuhatta jeuroa tai do svidanija”

En ymmärrä viimeistä sanaa mutta näinkin idiootti ihminen kuin minä, tiedän mikä on pelin henki. Viikko aikaa raapia jostain kevyet 10 tuhatta euroa tai punainen esirippu vedetään kiinni.

Mikko heittää lapion metsään ja juoksee halaamaan minua kuin paleltunut pantteri, samalla ylistäen minua maasta taivaisiin. Nyt ei ole aika tälläiselle.
Ei sitten vittu todellakaan.

Yritämme tonkia taskuistamme savukkeita, jotta saisimme edes pienet hermohenkoiset vedettyä, tuloksetta.
Onneksi yhdeltä näistä venäläiseltä on tippunut maahan lähes polttamaton savuke. En tiedä mitä kuppaa nämä taikurit suussansa kantavat, mutta tässä tilanteessa emme murehdi moisista.
En tiedä edes miksi Mikolla on maastokuvioiset 90-luvun reisitaskuhousut jalassa mutta luojan kiitos sieltä hän löytää sytyttimen meille.

Poltamme savukkeen puoliksi sanomatta sanaakaan.

Mikko tumppaa filtteriin asti poltetun savukkeen ja päätämme lähteä kävelemään, tosin emme tiedä että minne suuntaan. Ala-asteen liikunnan suunnistus-tunnit menivät pelkästään tupakkia poltellessa, niistä mahdollisista opeista voisi olla apua nyt. Mutta ei, intressit olivat toiset.

Olo on epätodellinen ja hutera. Enpä olisi saatana aamulla osannut kuvitella, että ennen kello kolmen uutisia, olen ollut kidnapattuna pakettiautossa ja hetkeä myöhemmin revolverin piippu omassa otsassa ja vieläpä itse sitä pitelemässä.

Sitten kuin taikaiskusta päähämme tuleekin idea; miksemme seuraa tuota autotietä, mitä pitkin tuo äskeinen kidnappaus-auto lähti ajelemaan?

Kuten varmasti olette jo huomanneet, emme todellakaan ole mitään järjenjättiläisiä koskaan olleet.

Kuin kaksi selkään saanutta koiraa, lähdemme häntä koipien kävelemään saatanan pitkältä tuntuvia teitä. Risteys risteykseltä, eikä perkele missään ole minkäänlaisia kylttejä, jotta voisimme saada edes pientä vitun vinkkiä siitä, missäpäin olemme.

Jano, nälkä, vitutus ja ahdistus kuvaavat hyvin tämänhetkisiä tuntemuksia.
Mikolta näyttää olevan paukut todella lopussa, hänen silmäkulmastaan alkaa valumaan kyyneleitä ja hän huokailee loputtomasti.
Hän pahoittelee ja pyytelee anteeksi aiheuttamaansa pahaa.

Veljellisesti kerron hänen olevan aivan helvetin tyhmä mutta rakas sellainen.
Rauhottelen Mikkoa kertomalla, että olemme selvinneet elämän aikana kaikenlaisesta paskasta, joten ei anneta tämän olla sellainen mihin kaikki päättyy.

Ehkä kyse on kohtalon julmasta ivasta tai elimistömme sisältävät ravintoaineet vain pilailevat kustannuksillamme mutta eteemme nousee kyltti: ”Hervanta 1”

Voi vittu.

En edes halua tietää minkälaisen Birgitan-polun olemme kälppineet tai kuinka paljon ympyrää olemme kiertäneet.
Jos navigaattori näyttäisi punaisella viivalla ylhäältäpäin, että minkälaista ympyrää olemme kierrelleet lähitunnit. Sen näkiessä ehkä toivoisin että revolverin rullassa olisi ollutkin nalli minun kohdalla.

Hetki vielä ja rakas kaupunkimme on saavutettu.

Onnellisuuden tunne on valtaisa kun alamme näkemään tuttuja maisemia:
Helvetillisen humalan omaavia ihmisiä, spreijattuja seiniä, lähiöbunkkereita, tupakkaa pummaavia isorintaisia, vahvasti meikattuja teinejä ja äitejä jotka työntävät tupakka huulessa lastenvaunuja.

Olemme vihdoin kotona.

Enää hetki tätä vitunmoista tarpomista ja olemme Mikon kerrostalon alaovella.

Tälläisen päivän jälkeen ensimmäisenä mielessäni ei ole edes märkä tuhero.
Kylmä olut, savuke ja jonkinlainen nenän kautta imaistava lääke olisi poikaa.

Jälleen kerran, Mikon ovikelloa hakataan kuin vierasta lasta.
Hakkaamme ja hakkaamme mutta mitään ei tapahdu.
10minuutin pyristelyn jälkeen vihdoin kuuluu lukon avautumis-ääni.

Oven avautuessa jälleen kerran paskahalvaus ei ole kaukana:
Saara on oven edessä täysin alasti, hän on piirtänyt nännien ympärille rinkulat ja niiden päälle kulmakarvat… aivan kuin kohtalon silmät katselisivat meitä.
Eikä tässä vielä kaikki.

Hän näyttää siltä kuin olisi tunkenut päänsä vehnäjauhopussiin. Nimittäin hänen kasvonsa on otsanahkaa myöten valkoisen tomun peitossa.
Emme jaksa edes kommentoida tilannetta Mikon kanssa.

Istahdamme sohvalle samalla sihauttaen auki jääkylmät oluet.
Saara on venäläisten käynnin jälkeen ollut nähtävästi niin shokissa, että hän on päättänyt tasata tilanteen marinoimalla itsensä täydellisesti huumaavilla aineilla.

Vaikka emme sano sanaakaan, Saara huutaa meille helvetin lujalla äänellä:

– ”HILJAA!!!”

-”Haluatteko nähdä miten Svarte Piet vietellään?”

Siis vittu.

Olen alkanut saamaan oikeasti jo tarpeekseni tästä Pietistä.

Saara aloittaa jonkinlaisen maanisen tanssin edessämme, alasti tottakai. Hän keikistelee, välillä kuristaa itseään, pyörii lattialla ja osoittaa meitä näillä kulmakarvat omaavilla, kauniilla rinnoillaan meitä.

Koska elämästäni tuli tälläistä?

Koreografian pyöriessä taustalla, kysyn Mikolta hänen oikeaa rahatilannettaan.

Hän suuntaa keittiöön, nappaa sieltä suurimman löytämänsä lihaveitsen ja alkaa lähestymään minua.

– ”Siirry”

Hän komentaa ja katsoo noilla sillinpunaisilla silmillään minua.

Kuin raivotautinen kissa, hän repii puukolla tämän norsun-nahka sohvan lähestulkoon kahtia. Mitä näemme?

Tukoittain 20 euron seteleitä.

Hän alkaa lastaamaan niitä olohuoneen pöydälle, lisää ja lisää ja lisää.
Jotain tämä mies sentään on tehnyt oikein! – Ajattelen itsekseni.

– ”Tähän laskutoimitukseen tarvitaan muutakin kuin viinaa” – Mikko väläyttää.

Hän poistuu makuuhuoneeseen ja hetken kuluttua kuuluu aivan saatanallinen kiroaminen: – ”Missä vitussa kaikki ensilumet on!?”

Saara lopettaa manaus-tanssinsa hetkeksi ja ilmoittaa: – ”Svarte vei ne” ja jatkaa kulmakarva-rinnoillaan osoittelua.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Saara on vetänyt kaikki asunnosta löytyneet pulverit ja kokaiinit.

Yritän rauhoitella Mikkosta takaisin sohvalle oluen ääreen ja laskemaan tätä jumalatonta rahavuorta. Ja hän totteleekin.
Hetken kuluttua saldo onkin jo selvinnyt:

8400euroa käteistä sohvan sisällä. Voi vittu.

Alamme nopeasti miettimään keinoja saada vielä tuo reilu 1500 euroa uupuva rahasumma kasaan.

Saara kuulee puheemme ja ilmoittaa että hän ei palvele kuin meitä.
Joten itsensämyymis-idea viivataan ylitse ennenkuin edes sanomme sitä ääneen. Mikko ilmoittaa että hänellä on kontakteja pornotuotanto-maailmaan, jossa kaivattaisiin mies-näyttelijää. Nimenomaan gay-fetissi-puolelle.

Jos tämä herra Palsternakka haluaa, että lähden nuolemaan jonkun lihavan miehen unipusseja tai vaihtoehtoisesti ottamaan rasvattua hiuslakkapulloa pyllynreikääni.

Ei kiitos.

Raavittuamme päätämme hetkisen. Saara ilmoittaa kuningasidean.

– ”entäpäs jos ottaisitte musta tissi ja -pyllykuvia ja iskisitte jonkun rahakkaan miehen chatista? Sen jälkeen riksraks ja poks, Hervanta fresbees”

En ymmärrä Saaran sanoista puoliakaan mutta tässä on ideaa.
Teemme feikkiprofiilin jonnekin synkkään internetin syövereissä sijaitsevaan chattiin, nappaamme Saarasta muutaman kiusoittelevan kuvan ilman että naamaa näkyy ja sovimme treffit.

Valmistelemme idean ja hetkeä myöhemmin olemmekin jo kolmistaan naamat kiinni näyttöpäätteen edessä, kirjautuneena suositulle chat-palstalle nimimerkillä ”Tinzu98”

Sairasta. Ei tarvitse kuin kirjautua yömyöhään tuollaisella nimimerkillä ja yksityis-juttelupyyntöjä tulee enemmän kuin ikinä uskoisit.

Herrasmies74 sanoo: ”Mitäs ihana pikkutyttö tähän aikaan tekee täällä”

Seisoo82 sanoo: ”Toinen käsi hiirellä ja toinen varrella, kiinnostaisiko?”

Dimitri92 sanoo: ”Ranteenpaksuinen täällä, kuka siellä?”

Nauramme hulluna kuvitellessamme, että vittu jos tuo on sama Dimitri kuin täällä tänään ollut tähtemme.

Aloitamme jutustelun monen mies-ehdokkaan kanssa mutta he tuntuvat olevan vain nuoren pillun toivossa olevia sairaita, keski-ikäisiä ihmisvittuja. Ilman rahaa.

Hetken chattia kolutessamme törmäämme kuitenkin potenttiaaliseen ehdokkaaseen:

”Nimimerkki Mörköpötkö haluaa keskustella kanssasi yksityisesti”

Mörköpötkö aloittaa keskustelun lupaavalla lauseella:

-”Kelpaisiko pieni sponsorointi?”

Todennäköisesti nyt on kyseessä varakas tapaus, koska sana ”sponsorointi” on yleinen ilmaus tapauksissa, jossa vanhempi mies haluaa ns ”auttaa” nuorta tyttöä pieniä palveluksia vastaan.

Juttelemme tovin tämän Mörköpötkön kanssa ja tilanne vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta. Hän jopa haluaa siirtyä chatista whatsapin puolelle, jotta voimme tutustua paremmin.

Onneksi Mikolla on luureja joissa on prepaid-liittymiä, joten jäljillemme ei päästä.

Mies lämpenee ennakkoluulottomasti whatsapissa lähettäessämme Saaran päättämiä ja kirjoittamia viestejä. Hän haluaa kuvia ja niitä me annamme.

Puemme Saaran mitä kiusottelevampiin vaatteisiin, koulutyttö-pukuihin ja kireisiin toppeihin. Sängyllä otamme kuvan missä Saara on täydellinen herkkupeppu pystyssä ja kuvatekstiksi laitamme; ”saat tulla sisään jos tahdot, herrani”

Mies lupaa ison korvauksen siitä, jos Tinzu98 saapuisi tänään sovittuun paikkaan.

Mikä järjettömintä.

Tämä mies asuu Hervannassa ja olemme valmiita yölliseen iskuun, jonka humalaiset järkemme ovat nimenneet:

Operaatio Mörköpötköksi.

2total visits,2visits today