22 – Casa De Diablo – Paholaisen koti

Mikko ja Saara kiusaavat netissä tätä Mörköpötkö-nimistä herraa minkä kerkeävät ja näyttävät siltä, kuin saisivat tästä jonkinlaista sadistista tyydytystä.
Yleensä sanotaankin, että metsästys on nautinnollisempaa kuin itse saalis.

Jätän heidät rauhassa koneen ääneen tekemään viimeiset esivalmistelut tälle
catch-a-predator-operaatiollemme.

Istahdan sohvalle samalla sytyttäen savukkeen ja tokaisen itsekseni ääneen
– ”jumalauta kuinka pienen ajan sisällä on tapahtunut aivan luvattoman paljon”

Saatanallisen suuri vihlonta alkaa päässäni katseeni kiinnittyessä latauksessa olevaan puhelimeen. Rintaa puristaa, pala nousee kurkkuun ja silmäluomeni alkavat painaa kuin tiiliskivet.

Menetän tajunnan.

Palaan muistoon jossa herään tyttäreni äidin kodista.
Olemme umpirakastunut pariskunta ja viereisessä huoneessa nukkuu yhteinen lapsemme.

Täydellinen koti.

Ihanan pienet tepsutuksen äänet kuuluvat näistä tytön tassuista kun hän juoksee heti herättyään perhesänkyymme. Suukottelemme vuorotellen toisiamme, kutittelemme ja naurahdamme. Idyllistä.

Lisäksi päivästä tekee täydellisen se, että lähden tapaamaan vanhaa ystävääni läheiselle paikkakunnalle. Avopuolisoni ei ole ollut missään vaiheessa iloinen tästä reissusta.
Perjantaisesta illasta on tulossa äijämäinen; olutta, lihaa, saunaa, typeriä juttuja ja puhetta pillusta.

Suukotan tytärtäni ja hänen äitiään lähtiessäni kodista, sillä tiedän seuraavana päivänä palaavani helvetinmoisessa epäsosiaalisessa krapulassa, jolloin suukkoja en halua keneltäkään.

En tiennyt tämän olevan viimeinen suukko tyttäreni äidin kanssa.

Starttaan auton ja käyn hakemassa kaupasta olutta ja jättimäisiä lihakyljyksiä iltaa varten, sillä tiedän että näissä istujaisissa ei nirsoilla.

Ystäväni paikkakunnalle ei onneksi ole hirveästi matkaa, sillä Pälkäne on vain muutaman kivenheiton päässä Hervannasta.
Paikalle saavuttuani, hän jo odottaa minua tämän rivitaloasuntonsa pihassa, juustosuikeromainen hymy naamallaan.
Halaamme äijämäisellä tavalla ja korkkaamme samantien pullot, illasta on tulossa kostea, hyvin kostea.

Sauna tottakai laitetaan heti tulille ja istahdamme hänen olohuoneen nahkaisille sohville. Tuntuvat muuten kesähelteillä selässä ja nivusissa aivan saatanan hiostavilta.

Jaarittelemme ja muistelemme yhteisiä vuosiamme, kuuntelemme vanhoja biisejä, kilistelemme ja juomme, juomme ja juomme.
Tässä vaiheessa tarkennan, että tämän ystäväni lempinimi on Pätkä ja olen nähnyt häntä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten.

Pätkä on ollut aina ns ”kiiltokuvapoika” hänen kroppansa on kuin roomalainen patsas ja kasvot virheettömät. Kulma -ja rintakarvat tarkasti ajeltu. Rantaleijona.  Naisten mielestä pantava, minun mielestä aivan liian tyttömäinen.
Tosin tämä on vain miehen näkemys toisesta uroksesta.

Päivä kuluu nopeammin kuin osasin kuvitella. Yleensäkin vanhojen tuttavien kanssa tuntuu siltä, että tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken.

Olemme saunoneet ja juoneet jo lähes yhdeksän tuntia.
Ilta hämärtyy grillauksen merkeissä ja Pätkällä alkaa puhe sammaltamaan.
Hän haluaisi kuulemma virkistyä ja näyttää nenäänsä.

Sitten homma alkaa muuttumaan.

Viimeksi kun tämän Pätkän olen tavannut, hän osasi juoda ja käyttäytyä herrasmiesmäisesti auringon nousuun asti.

Ei enää.

Haparoivin askelin hän lähtee sanomatta sanaakaan romuamaan keittiön kaappeja  ja hetken kuluttua saapuukin pieni peltirasia kädessään luokseni.
Rasian sisällön hän kaataa rehvakkaasti pöydälle aivan linssiemme eteen, kämmenellinen vaaleanpunaista pulveria.

Perheellisenä miehenä en moiseen paskaan halunnut koskea. Velvollisuuden-tunne on voimakas kun tiedustat että kotona odottaa oma avopuoliso sekä pieni tytär.

Pätkällä on kova pyrkimys saada minutkin nuuhkimaan tätä muumipölyä.
Kieltäydyn kohteliaasti ja kerron pysyväni oluessa.

En tiedä todellakaan mikä tämän Pätkän elämässä on mennyt niin vituilleen että hänen täytyy tyydyttää päänsä tälläisillä jauhoilla. Viihdekäytöksi en tämän herran harrastusta voi sanoa. sillä hän suoraansanottuna imppaa tätä paskaa nenäänsä.
Aivan kuin nälkäinen lapsi, joka ei ole nähnyt ruokaa viikkoon.

Hän lappaa ja lappaa tätä puuteria päähänsä.

Nostaessaan päänsä pöydästä, hän näyttää aivan Tohtori Sykeröltä, silmät katsovat kieroon ja kädet liikkuvat sekavasti pöydällä kuin kortinjakalla kasinolla.

Sitten hän päästää läväyttää sen suustansa.

”Sun muijallas on muuten aivan vitun täydellinen pillu”

Naureskellen yhdyn hänen toteamukseen.

– ”Ei ei, kun ihan totta.. Ja sitten kun pikkasen näykkii siitä sen korusta niin kyllä ämmä huutaa”

Virneä ilme naamallani vaihtuu totiseksi. En nimittäin ole kertonut Pätkälle, enkä kenellekään avopuolisoni korusta. Koskaan. Eivätkä he edes tunne toisiaan.

– ”Mitähän vittua sä selität” – äänensävyni on muuttunut jo vaativaksi.

– ”En mä tietysti tästä sais puhua, mutta tyttäres ristiäisissä vuosia sit. Sä lähdit juhlimaan niitä sen sun kaveris Mikon kanssa. Mä jäin juomaan viiniä sun muijas kanssa, hän halus kuulemma läheisyyttä jota sulta ei saa. Ja asia johti toiseen. Mut hei, älä huoli, tulin sisään mutta käytin näkkiä. Ethän suutu okei?” – Pätkä selittää lähes ivaillen.

Voi vittu. Tämä paskiainen oli tyttäreni ristiäisissä viinan perässä.

Vereni kiehuu herran sanoista.

Raivo. Pettymys. Aggressio. Viha

En tiedä onko tarina edes totta mutta nyt riitti.
Tälläistä paskaa ei kenenkään tarvitse kuunnella.

Ensimmäinen esine joka osuu silmiini, on pöydällä loikoileva suuri lihaveitsi, jolla juuri hetki takaperin leikkasimme täyteläisiä lihakimpaleita.

Leikkaamme nytkin.

Pätkän oikea käsi harhailee vieläkin pöydällä ja sitten isken.
Lyön koko kroppani voimalla veitsen pöytään.

Puukko on lävistänyt Pätkän oikea kämmenen selän ja terä on tullut pöydän alapuolelta läpi.
Hän huutaa kuin vasikka.
Mutta en tiedä kumpi tulee sattumaan enemmän; äsköinen lyönti vai se että herra Pätkä joutuu itse irroittamaan tämän veitsen.

Laitan käteni nyrkkiin ja lyön häntä niin lujaa läskiposkeen, että kuulen kuinka hänen hampaansa narskahtelevat irti leukaluusta.

Muistutuksena, varokaa lyömästä ketään nenän seutuville, pahimmassa tapauksessa nenäluu saattaa painua kallon sisään ja vaurioittaa aivoja. Pysyvästi.

Sylkäisen Pätkää vielä naamaan varmistaakseni että viesti on mennyt perille.

Vaikka olen juonut jo reilusti yli korillisen olutta, päätän hypätä autoon kuljettajan paikalle.

Matkalla kohti Hervantaa, soitan avopuolisolleni useamman kerran.

Ei vastausta.

– ”Hän taitaa tietää että minä tiedän” – spekuloin itsekseni.

Soitan.

Soitan.

Soitan.

Soitan.

Ei vastausta.

Aggressio ja viha ovat tunteita jota ainoastaan tunnen.
Ajan varmasti ylinopeutta. Varmasti yli 150km/h.

– ”Vitun petturit. Vittu te kaikki!”

Päätän hyvin humalaisessa päässäni että ajan Hervantaan ja haen tyttäreni mukaan.

En voi kiittää luojaani siitä, että pääsen kotini parkkipaikalle.
Voi taivas kun poliisit olisivatkin vain napanneet minut tien päältä.

En tiedä edes paljonko kello on kun alan soittamaan ovikelloa. Soitan ja soitan.

Alan huutamaan jo postilaatikosta. En muista tarkalleen mitä huusin, mutta ne sanat eivät sovi lapsen korville.

Huudan lujempaa ja hakkaan ovea kuin raivohärkä.

Kuin jalkapallo-huligaani huudan itsekeksimiä sotahuutoja:

”MIKÄS SIELTÄ PILKISTÄÄ KUN PÄTKÄN HAMEEN ALTA NÄKYY NAKIN PÄÄ!!”

Huuto on varmasti kestänyt jo ainakin 20minuuttia.

Ovea ei avata, eikä ääniä edes kuulu.

Mutta sitten muistan, että onhan minulla nyt vittu omaan kotiini avaimet.

Alan selvitellä kolmen promillen humalassa avain-nippuani, jossa on varmaan 15 erilaista avainta. Sovitan ja sovitan. Välillä röyhtäilen ja kiroan itsekseni.

Kunnes kuuluu KLIK!

Jumalauta, avain sopii lukkoon ja rynnistän sisään kuin karhu-ryhmä.

Kaadun humalan voimasta lattialle oven avautuessa ja mitä näen kontilleni noustessani edessäni?
Avopuolisoni kylpytakkiin pukeutuneena ja hänen sylissään tyttäreni, jolla on päällään nilkkoihin asti ylettyvä My Little Pony-yöpaita.

Tämä näkemäni tilanne on kuin kuvakaappaus joka on pinttynyt verkkokalvoihini.

Luen avopuolisoni huulilta sanat ”Olen pahoillani”
ja samassa kaksi poliisia ottavat minut takaapäin hallintaotteeseensa.

Käsiraudat napsahtavat selän taakse ja minut talutetaan poliisiauton takaosaan.
Auton lähtiessä liikkeelle, ivallisesti kysyn etupenkillä olevilta virkamiehiltä että voisivatko he laittaa musiikkia tänne taakse. Esim Captain Jackiä tai Trio Niskalaukausta?

Yllättävästi en kuule vastausta ja nauran tässä megalomaanisessa olotilassa itsekseni.

Vittu mikä reissu.

Seuraavan kerran kun avaan silmäni, huomaan olevani kylmällä lattialla, kylmässä huoneessa. Olen kuullut tästä huoneesta pelkkiä huhuja, mutta en ole koskaan tätä itse kokenut.

Tätä nimitetään toisenlaisissa piireissä ”selvitytymishuoneeksi”

Muutaman metrin päässä lattialla makaa parrakas herrasmies, joka on nähtävästi värjännyt partansa oksennuksella kebab-kastikkeen väriseksi ja mukaan mahtuu myös muutama kebab-lastu. Olisi nälkä mutta olisi väärin ja myös törkeää käydä lipomassa tämän miehen partaa sekä hänen maksamaansa annosta.

Vaikka tunteja on kulunut, en vain tunne humalatilani laskevan. Elämäni aikana olen juonut todennäköisesti enemmän olutta kuin vettä, mutta nyt kropassani tapahtuu omituisia.

Tunnen lähestulkoon hetki hetkeltä olevani vain enemmän sekaisin kuin olin tuolla kotini ovella. Mitä vittua tapahtuu?

Parrakas mies kuorsaa kuin porsas.
Hyi helvetti miltä huoneessa haisee. Vanha viina, oksennus, paska ja kebab.
Täydellinen yhdistelmä.

Rautainen suuri ovi avautuu ja kuulen nimeni. Konstaapeli vie minut kuultavaksi.

Koppi on pieni eikä happi kierrä. Ahdistaa aivan saatanasti mutta humalainen mieleni pysyy positiivisena.

Minut istutetaan penkkiin ja pöydän toisella puolella on todella pantavan näköinen, nuori silmälasipäinen nainen. Hän toimii kuulustelijana.

Tekisi mieli ladella lista törkeyksiä, joita mieleni sisältää tällä sekaisella, puutteellisella ja seksinhaluisella hetkellä:

”Haluan hieman nostaa hamettasi ja upottaa suonikkaan ja rasvalla kyllästetyn lihanuijan sisääsi, pikkuhousuja sinulla tuskin on”

”Valkoinen paitasi näyttää olevan aivan liian pieni noille ihanille rinnoillesi”

”Saanko ottaa ponihännästäsi kiinni, samalla kun jyskytän takaapäin, noita täydellisesti treenattuja persposkia ihaillen?”

”Mene kontillesi ja nuolen sinut taivaisiin”

Mielikuvani sammuu kuin myrskylyhty saadessani komennon:

– ”Puhalla tähän”

Mittari näyttää iloisesti 2.5 promillea.

Varmuudeksi hän nappaa myös esiin liuskan, jota minun pitää nuolaista.

Huumetesti.

En ehdi edes perkelettä sanoa, kun testi näyttää positiivista.

Vittu. Ei muutakuin antamaan kusinäyte.

Tästä alkoi sellainen sirkus, jota tuskin näet edes kesäisin kaupunkiisi saapuvista ”halvoista” sirkus-tapahtumista. 4 hengen perhelippu VAIN 120euroa!

Mitä saat vastineeksi?

Näet hevosia, joita on ruoskittu niin paljon, että tämän kyseisen ruoskan nähdessään nämä hevoset menevät polvilleen.

Koiria, joita on hakattu niin paljon tassuihin että temppu vamasti onnistuu.

Vittu mitä eläinrääkkäystä. Miettikääpä raveja. Ihmiset maksavat hulluja summia siitä, että yksi mies rattaissa hakkaa hevosta enemmän kuin vaimoansa.

Elämä on sairasta. Caesarin kansan huvit ovat vain vaihtuneet eläimiin.

Paljonko eläimet ovat tehneet ihmiselle pahaa?
Kuinka paljon nämä syyttömät eläimet ovat kärsineet ihmisen takia?

Paholaisen koti ei ollutkaan Hervannassa.

Casa De Diablo – on sirkuksen nimi ja me ihmiset olemme sen tirehtöörejä.

4total visits,4visits today