26 – Häränsilmä

Huuruinen, illaksi muuttunut päivä on alkanut ottamaan veronsa, sillä kukaan meistä ei oikein osaa enää sujuvaa suomea. Valtaamme koko kävelytien horjuillen ja tukiaskeleita ottaen. Älytöntä miten näin pienestä neljän hengen porukasta lähteekin niin kova mekkala. Markus alkaa virittelemään kauniilla lauluäänellänsä Irwin Goodmanin tuotantoa ja Saaran jalat ovat pettäneet sen verran pahasti että on hypännyt Mikon reppuselkään.

Tästä porukasta voisi vaikka tällä hetkellä kuvata jonkinlaisen tositelevisio-ohjelman.
Nykyajan ohjelmat ovatkin kyllä niin perseestä että katsojia riittäisi varmasti tälläiselle formaatille.

”Olet mitä juot” – ”Kenen kotona?” – ”Eläimellistä menoa” – tai vaikkapa ”Hauskat kotivideot k-18” – röhöttelen itsekseni kun pyörittelen näitä erilaisia nimivaihtoehtoja päässäni.

Jokaiselle tuttu tilanne on edessä saapuessamme kerrostaloni alaovelle.
Mikä perkele näistä avaimista sopii lukkoon? Vai onko lukotkin jo vaihdettu?
Tämä rubikin kuutio onneksi selviää suhteellisen nopeasti ja pääsemmekin rappukäytävään. Hissiä odotellessa käsken Mikkoa ja Saaraa olemaan hiljempaa, koska nämä ilmeisen rakastavaiset kyyhkyset, ovat alkaneet viinapeikon iskiessä kertomaan toisilleen rakkauden lipeviä tunnustuksia.

”Hyi helvetti mitä siirappista teinirakkautta” – murahdan viskin polttamalla äänelläni.
Hississä kertaan näille kolmelle muskettisoturille asuntoni tärkeimmät säännöt –

”Kämpässä ei kuulu sitten mitään nykyajan piripolkka-musiikkia ja kukaan ei nussi”
”Tai no jos nussii niin lakanoille ei ainakaan lasketa. Ja isännälle saa myös tarjota tuheroa” – jatkan vielä samalla yrittäen iskeä silmää.

Avain kotioveen ja pyhä piilopirttini avautuu edessämme.

Ja sitten tapahtuukin asia mikä on tuttua aika monelle ihmiselle, joka on alkoholia joskus hieman enemmänkin maistellut.

Täysi muistikatkos.

Seuraavan aamun ensimmäinen näky on kuitenkin suoraan sanottuna sensaatiomainen. Tällä iällä ei aamut oikeastaan enää hirveästi toisistaan erotu mutta tämä aamu ja tämä näky palaa verkkokalvoilleni tulitikun tavoin.

Ensinnäkin musiikki on jäänyt aivan helvetin lujalle. Vanhat ämyrit pauhaavat kuin viimeistä päivää ja tietysti tätä nykyajan radiosta kuuluvaa teknorenkutusta.

Huomaan yllätykseksi olevani tutussa ja turvallisessa sängyssäni mutta en ole yksin.
Markusta ei näy missään mutta nähtävästi olen jakanut viimeyön unet Saaran ja Mikon kanssa.
Ostoskanavalta tuttu lausahdus – ”Eikä tässä vielä kaikki” sopii tähän hetkeen kuin pihkatappi perssilmään.

Nimittäin nopealla vilkaisulla huomaan että olemme kaikki alasti ja kaikenlisäksi huomaan Mikon olevan kiinnitetty nippusiteillä sängynpäätyyn kiinni.

Eikä tässäkään vielä kaikki.

Tunnen käsissäni jotain merkillistä ja erityistä.
Eilisen illan huurut ja promillet vielä jylläävät elimistössäni mutta tajuan kuitenkin aika nopeasti, että molempiin käsiini on pikaliimattu lypsyjakkaran jalan paksuiset dildot.

Puunvärisellä yöpöydälläni on läjä sinisiä pillereitä, nippusiteitä ja Nivean käsivoide.

Mitähän vittua täällä on tapahtunut.

Saara ja Mikko vielä kuorsaavat vieressäni mutta olohuoneesta alkaa kuulua epämääräistä ölinää ja kolinaa. En ole varma haluanko edes tietää minkänäköisen kaaoksen tuo olohuone sisältää.

Säikähdän niin maan perkeleesti kun makuuhuoneen ovelle hyppää alaston mies.
En tunnista tätä hahmoa heti, sillä hänen naamaansa on piirretty nähtävästi textmark-tussilla kissan kasvot.
On viikset ja musta nenän pää. Kaiken kukkuraksi huomaan että hänen munansa yläpuolelle on piirretty silmät ja kulmakarvat.

”Kato saatana! Kolme eläintä yhdessä ihmisessä! Kissa ja norsu ja…..” – tämä hahmo huutaa kuin riivattu.

Pian tunnistankin tämän äänen ja huomaan hänen olevan Markus.

Vaikka filmi on katkennut illan aikana aivan täysin, hämmästyksekseni huomaan muistavani näiden kaikkien nimet. Hämmästystä ja jopa hieman hävettävääkin oloa herättää se, että herkkutattini on kovana kuin rautakanki.

Erektio ja oven pielessä seisova kissaksi maalattu mies eivät oikein sovi yhteen.

Ilmeisesti nuo mysteeriset siniset napit ovat aiheuttaneet tämän sangen vahvan kovettumisen. Harvinaista herkkua kun tällä iällä vielä tälläistä tapahtuu.
Mieleeni juolahtaa samalla kellonlyömällä että olenkohan saanut tältä Saaralta tuheroa yöllä.

Ajatukseni katkaisee Markuksen lausahdus –
”Mietit varmaan mikä se kolmas eläin on? MIAU”

Mikä vitun mies tämä herra oikein on? – pohdin itsekseni.

Ennenkuin ehdin sano yhtikäs mitään, Markus kääntyy selin minuun ja raottaa persposkiaan tokaisten – ”Katsohan häränsilmää”

Ilmeenikään ei enää värähdä. Huomaan yöpöydälläni olevan myös jaloviina-pullon.

Revin toisesta kädestä tämän dildon irti ja otan pullosta ison huikan.
Saatanan ison huikan.

Tästä huikasta tuleekin nopeasti mieleen että pitäisi varmaankin jo perkele olla matkalla kohti Valkeakoskea.
Toinen pohdinta tulee päähäni yhtä nopeasti, mitä helvettiä teen tälle porukalle?

Riskit ovat suuret mutta päätän kuitenkin herättää Saaran ja kahlitun Mikon kysyäkseni heiltä, haluaisivatkohan he lähteä tälle rekiretkelle mukaan.
En todellakaan tiedä mitä seuraavien päivien aikana tulee tapahtumaan mutta todennäköisesti hauskuutta ja hulluutta niistä ei tule puuttumaan.

Kysäisen Häränsilmä-Markukselta ensimmäisenä hänen mielipidettään asiasta ja hän alkaa pomppia ilmaan innostuksesta. Yhtäkkiä hän huutaa kuin tykin suusta: ”HUOMIO!”

Saara pomppaa alastomana sängystä ylös pirteänä kuin peipponen. Hän ei peittele vartaloaan yhtään, enkä näe syytä miksi peittelisikään. Ihastuttava neito joka ikistä milliään myöten.
Mikko havahtuu myös tähän mekkalaan ja unenpöpperössään ulisee –
”Enemmän rasvaa herra alikersantti”

Hänen herättyään käymme porukalla nopeasti illan ja yön hatarat muistikuvat lävitse naureskellen. Kukaan ei oikeastaan muista mitään muutakuin asuntoon saapumisen. Saara toteaakin viimeisten aikojen olleen niin uskomattomia, ettei mikään oikeastaan enää yllätä. Markus on kuulemma vasta viimeaikoina heittäytynytkin tähän porukkaan mukaan ja etsii vielä itseään.

En tiedä mitä tämä lause tarkoittaa, mutta se antaa pientä selitystä tämän aamuiselle Markuksen pienelle kissa-norsu-härkä-esitykselle.

Napsaisemme Mikon sängystä irti saksilla ja puemme ryysyt päällemme. Komennan Markuksen hakemaan jääkaapista laatikon olutta mukaan matkaevääksi.

Kaikki ovat hieman hämmentyneitä siitä minne olemme matkalla ja miksi. Ilmoitan matkan tarkoituksen selviävän kyllä. Totean myös samaan lauseeseen että rahasta ei tule tällä reissulla olemaan pulaa. Saaran ja Mikon kasvoilta pystyy lukemaan ajatuksen – ”mitä vittua?”
Markuksella näyttää olevan jo retkimieli katossa, sillä hän availee olutta ja vetelee kenkiä jalkaansa.

”Tervetuloa mukaan suureen seikkailuun saatana” – hän toivottaa kuin sirkuksen tirehtööri.

Tovin päästä olemmekin jo selvinneet parkkipaikalle ja pakkaamme minun
hopeisen Saab 900 – merkkisen ratsun täyteen. Aivan kuin pieni perhe olisi lähdössä jollekin perkeleen stressaavalle perhelomalle.

Toisaalta, tälläinen siitä todennäköisesti tuleekin.

Auto kehrää kuin haavoittunut kissa kun poistumme Hervannasta moottoritielle.

Markuksen iloisuudesta päätellen hän on jo kovaa vauhtia nousuhumalassa.

”Herra Saastamoinen otatko oluen ja kerrotko samalla että mikä suunta?” – hän tiedustelee ystävällisesti.

Kun Valkeakoskea kohti lähestytään, voi pullon korkata aina. Kyseinen paikkakuntaon rattijuoppojen paratiisi ja siellä ei virkavallalla riitä resurssit kaikkia päissään ajavia kuskeja pysäyttää.

Kiitän Markusta oluesta ja lyhyesti kerron suuntamme.

”Seuraava pysäkki on Valkeakosken rekikuja ja Vihannes-Johannes”

2total visits,2visits today