05 – Reinkarnaatio

Popsimani värikkäät lääkkeet pitävät ajatukseni jälleen kasassa ja makaan sohvalla selaten sosiaalista mediaa puhelimellani. Väkisin väännetyt kuvat ärsyttävät. Ehkä löydän kissakuvia, ne piristävät aina.

Silmiini pistää kuva puolituttuni Janin seinällä. Hän on yksinhuoltaja Toijalasta ja nyt hän on ottanut kuvan kahdesta kouluikäisestä lapsestaan, kun nämä ovat rakentaneet suuren lumiukon. Tietoisuus Janin naisiin kohdistuneesta väkivallasta turmelee kauniit ajatukseni tästä viattomasta kuvasta.
Viinapäissään aikoinaan Jani hakkasi naisensa sairaalakuntoon eikä paskiainen edes jäänyt teosta kiinni. Lasten äiti ei uskaltanut kertoa totuutta poliisille lasten turvallisuuden takia.

Nainen kuoli auto-onnettomuudessa puoli vuotta hakkaamisepisodin jälkeen. Todella surullinen päätös tarinalle.

En edes halua tietää minkälaista kohtelua nämä lapset kotona saavat. Onko kuvan ottamisen jälkeen tullut heti huutoa ja kotona tottelemattomuudesta remmiä?

Kuvatekstinä komeilee tekopyhältä vaikuttava ”Peruspäivä lasten kanssa”

Luulevatko ihmiset että sosiaaliseen mediaan heitetyt kuvat jotenkin parantavat heidän statustaan? Että ihmiset tulevat kateelliseksi toisten onnesta?

Alkaa vituttamaan ja tekisi mieli korkata taas pullo.

Kestän ainakin toistaiseksi.

Seuraavaksi näytölle ilmestyy ison rintavarustuksen omistava Jaana. Peilin edessä otettu kuva yläviistosta, mahdollisimman kireän mustan topin kanssa.
Kuvatekstinä koreilee: ”Kokeilin uutta huulipunaa, mitä olette mieltä?”

Vitun Jaana.

Huulistasi ei näy edes puolia kuvakulman takia. Tykkäyksiä ja sydämiä sataa kuvaan. Pääosin kiimaisilta ja iäkkäämmiltä miehiltä.
Todennäköisesti nämä possut ovat toinen käsi hiirellä ja toinen varrella näyttönsä edessä kotona. Alakerrassa hääräilevälle vaimolle kerrotaan että tehdään työjuttuja koneella ja vaaditaan täydellistä rauhaa.

Mikäköhän tämänkin kuvan lopullinen tarkoitus oli Jaanalla?

Yleensäkin asia mitä en vain ymmärrä naisissa. Kun he lähtevät juhlimaan, he laittavat yleensä paljastavaa vaatetta päälle, vaatetta jossa tuntevat olonsa seksikkäiksi ja itsevarmoiksi.

Kuitenkin ravintolassa jos joku mies sattuu kehaisemaan naisen leninkiä ja muotoja;
Vastaus tähän tulee yhtä nopeasti kuin nyrkki grillijonossa: ”VITUN SIKA” ja avokämmen läsähtää poskelle kuin käytetty kondomi lattialle.

Mieltä askarruttava asia on myös mystiset rintaliivit. Esimerkiksi jos rannalla pukukopissa vahingossa mies pamahtaa paikalle kun naisella on rintaliivit päällä. Huudon määrä tästä tapahtumasta on aivan jumalaton. Tästä viisi minuuttia eteenpäin nainen on kuitenkin vaihtanut päällensä jopa rintaliivejä niukemmat bikinit ja esittelee näitä auliisti kaikille rannalla oleville.

Ehkä miesten ymmärryskapasiteetti ei vaan riitä kaikkiin asioihin.
Tai ehkä vain minun kapasiteettini ei riitä.

Iiro on puolestaan kirpparisivustolla tehnyt onnistuneen löydön ja on valmis hakemaan 15km päästä valkoisen lautasen hintaan 0,50e.

Menee taas ymmärrykseni ylitse.

Tuula on tehnyt ruokaa perheelleen ja ottanut siitä kuvan.
3 henkinen perhe, mutta ruokaa on 18 ihmiselle.
Pöydällä on sellainen perkeleen juhla-ateria, että ei kenelläkään nykypäivän ihmisellä ole varaa tuollaiseen ”peruspäivälliseen”, kuten hän on kuvatekstiksi kirjoittanut.

Luuleeko Tuula että ihmiset taas kadehtivat häntä?

Viinanhimoni yltyy.

Miksi ihmisten on kerättävä huomiota sosiaalisessa mediassa? Onko se jonkin ihmisluontoon liittyvä tarve? Luolamies ajoista jäänyt tapa? Vai eikö sinun lähettämääsi piirrustusta koskaan näytetty pikku kakkosessa? Älä huoli, ei minunkaan.

Nämä ajatukset ja kysymykset alkavat taas heiluttaa järkeni tasapainoa.
Uudelleensyntyminen. Reinkarnaatio.
Ovatko nykyajan hopealusikka perseessä syntyneet ihmiset olleet edellisessä elämässä köyhiä, siltojen alla majailevia peikkoja?

Entäpäs ihmiset, jotka joutuvat käymään Hurstin ruokajonossa hakemassa leipää? Ovatko he eläneet edellisessä elämässä kuin kroisokset? Halveksuneet vähävaraisia ja nyt karma antaa heille oikein isän kädestä?

En tiedä näihin kysymyksiin vastausta. Mutta sen tiedän, että uudelleensyntyminen on mahdollisesti totta.

Déjà vu -kokemukset, väärät muistot ihmisen päässä ja toistuvat unet, ovat tutkimuksien mukaan sielun kovalevylle jääneitä tietoja edellisistä elämistä.

Palaan 2000-luvun alkuun. On helteinen kesäpäivä ja saavun ulos hallusinaatiostani. Halaan pihassamme olevaa koivua ja veriset kynteni ovat uponneet syvälle puunkuoreen. Sattuu.

Olen juuri nähnyt hallusinaation, jossa olen haarniskaan sonnustautunut ritari keskiajalla. Kaiken lisäksi harrastan seksiä palavan enkelin kanssa.

Hieman yli 13-vuotiaana hermostoon ja psyykkeeseen vaikuttavat kielletyt aineet alkavat kiinnostaa. Niistä on vain kuullut kiertäviä huhuja ja kokemuksia. Varmuutta mihinkään ei löydy, koska kokemusta ei vielä näistä tuntemattomista aineista ole.

Kiertelemme muutaman kaverin kanssa kotimme lähellä olevan rivitaloalueen pihoja ja työmaita. Joskus työmailta on löytynyt karskeilta työmiehiltä jääneitä viinapulloja, pornolehtiä, tupakka-askeja ja tyhjiä olutpulloja. Tällä kertaa niitä ei löydy ainuttakaan.

Emme aio silti luovuttaa, mielenkiinto päihteisiin on voittamassa kamppailua.

Noihin aikoihin tietokoneita oli vielä harvalla. ADSL-laajakaistaa vielä harvemmalla. Joukkomme ei-niin-terävällä kynällä Petellä kuitenkin kotona oli nämä molemmat. Saimme päähänpiston etsiä verkosta tietoa, miten saisi päänsä mahdollisimman sekaisin ilman alkoholia tai huumausaineita. Näpyttelemme Altavista-nimiseen hakukoneeseen lauseen ”how to get hallusination”.
Jonkinlaisella englanninkielen taidolla saamme tämän lauseen raavittua kasaan.

Vastaus kysymykseemme ilmestyy ruudulle niin nopeasti kuin vain tieto kulkee tuon mystisen raksuttavan laitteen sisällä.

”Inhale gasoline” – kaivamme samantien Peten kodin kirjahyllystä sanakirjan ja selvitämme näiden kahden sanan merkityksen.

Innosta puhkuen juoksemme autotalliin etsimään bensakanisteria. Pohdimme käyköhän mikä tahansa bensa. Päädymme ruohonleikkurin täyttöön tarkoitettuun kanisteriin. Otamme sen kainaloon ja juoksemme kuin ankat läheiseen kotimetsäämme.
Ohitse ajaa muutama kaveri mopoillansa ja tulee utelemaan, mitä helvettiä touhuamme.
Kerromme tiedoistamme. Hekin innostuvat tästä kertomastamme infopaketista.

Tästä hetki eteenpäin ja istumme metsäaukiolla, ringissä kuin leirinuotiolla. Pähkäilemme, kuka kokeilee ensimmäisenä tätä uutta keinoa päihtyä. En ole koskaan tuntenut itseäni hirveän fiksuksi tapaukseksi; otan ensimmäisenä luodin päähäni ja painan suuni bensakanisteriin kiinni.
Sisään, ulos, sisään, ulos – tässä vaiheessa alan huomaamaan jo, kuinka pääni alkaa pehmenemään, kirjaimellisesti.

Koskettelen naamaani, päätäni, kaikki tuntuu niin erikoiselta.
Taivas mustuu ja metsän lintujen äänet kuulostavat korvia vihlovan kovalta.
Kaverit nauravat katketakseen vieressä, eikä kauaakaan kun kanisteri laitetaan kiertoon. He palavat halusta kokea tämän saman.

Keskustelemme välillä hallusinaatioistamme ja nauramme räkäisesti.
Jälkeenpäin mietittynä, en yhtään ihmettele jos pää on hieman pehmentynyt vuosien varrella. Kuinkakohan paljon aivosoluja saastuu yhdellä henkosella? En halua tietää.

Kannabiksen polttaminen ja valkoisten viivojen vetäminen on lastenleikkiä bensan imppaamiseen verrattuna. Bensan vaikutus päässä on yhdellä sanalla kerrottuna sairas.
Muutama hassu hengenveto tätä kaasua ja muutut kuin luurangoksi. Legenda kulkee, että joku on joskus kuorinut itsensä huumepäissään kuvitellessaan olevansa appelsiini. Voisin laittaa vaikka toisen kivekseni panokseksi, että jos tarina on totta,  on hän impannut bensaa saadakseen tämän kuvitelman päähänsä.

Ystäväni ottaa henkoset, nostaa päänsä kanisterilta ja näkee toisen kaverin imemässä pienen moponsa tankista, ysivitosta suoraan päähänsä.

Kuin taikaiskusta tälle moposankarille onkin ilmestynyt venäläisen sotilaan univormu ja hän kylmissään hönkii lämmintä ilmaa keuhkoista käsiinsä. Hengitys höyryää.
Kaikenlisäksi hänellä on korkokengät jalassa.

Ystäväni osoittaa taivaalle kertoen että ”hieroglyfiaanit” ilmestyvät taivaankanteen.
Metsästä juoksee verinen sarvikuono meitä kohti, ja vaikka tietää että näky ei ole todellinen, on pakko juosta silti karkuun. Kaveri istuu maassa jalat ristissä ja lausuu ”Isä meidän” rukousta. Mitä helvettiä täällä tapahtuu.
Meininki on aivan saatanan päätöntä. Koskakohan joku saa puukosta tai kuolee?

Tästä viikko eteenpäin ja olemme jälleen kerran saman harrastuksen kimpussa. Tällä kertaa kaverin ulkovarastossa. Matolle loiskahtaa läikkä bensaa kanisterista, toinen kaveri sytyttää tämän. Tottakai. Bensaan pitää laittaa tulta. Tulipalo on valmis.
Tämän aineen vaikutuksen alaisena järjenjuoksu valuu vihanneksen tasolle.

Omat hallusinaatiot keskittyvät lähinnä déjà vu-tilanteisiin, jossa pelottavalla tavalla tiedän, mitä kaverit seuraavaksi sanovat, tai mitä tapahtuu ympäristössäni.  Hallusinaatiot vain pahenevat kerta toisensa jälkeen. Jokainen hetki alkaa tuntua pelottavammalta. ”Entä jos jäänkin tänne maailmaan?”

Viimeisillä kerroilla koen jo olevani lähellä kuolemaa. Eräässäkin näyssä näen kuinka mustaan pukeutunut ”kuoleman tyttö” tulee kertomaan minulle
”Kohta on sinun aikasi”.

Heinäkuussa vanhemmat ovat lomareissulla koko viikonlopun.
Kavereiden kanssa se tietää vain yhtä asiaa: videopelejä ja bensan imppaamista.

Pelottaa hypätä tuohon pimeään maailmaan, minne tuo hyvältä tuoksuva aine meidät kuljettaa. Jos tämä aine pitäisi kuvitella joksikin hahmoksi, sanoisin sen olevan bensiiniltä tuoksuva lautturi Kharon, joka nauraa demonisella äänellä kuljettaessaan meidän venettämme kohti Hadeksen valtakuntaa.

Kaverit nauravat ja kertaavat toisiensa hallusinaatioita. Minua ei enää naurata. Ei sitten ollenkaan.

Kavereiden painostuksesta kuitenkin vedän vielä kerran, viimeisen kerran.

Painan suuni kiinni kanisterin aukkoon ja alan imeä tätä paskaa päähäni.
Hengitän ainetta enemmän kuin koskaan aiemmin. Puoli minuuttia edestakaisin hengittelyä alkaa viedä minut toiseen maailmaan. Minuutti tulee täyteen. Sitten kaksi.

Nostan pääni pois kanisterilta, en näe tai kuule enää ketään.
En ole enää edes kotipihassamme. Olen isolla tummalla pellolla. Taivas jylisee uhmaavasti. Päälläni on ritarin rautainen ja painava haarniska. Henkeäni ahdistaa ja tunnen suurta syyllisyydentuskaa. Sisälläni polttaa.
Edessäni on valkoinen enkeli, jonka siivet palavat oranssilla liekillä.
Hänen itkiessään tummat meikit valuvat kasvoja pitkin jättäen mustat viivat perässään.
Harrastan seksiä hänen kanssaan. Minuun sattuu todella oudolla tavalla.

Tätä jatkuu noin kahden minuutin ajan.

Alan vähitellen palaamaan todellisuuteen. Huomaan että olen kävellyt läheisen pihakoivun eteen ja tajuan kuinka olen survonut kynteni niin lujaa puuhun kiinni, että kynsien alta valuu jo verta puun runkoa pitkin. Ystäväni ovat järkyttyneitä.

Puoli vuotta tätä harrastusta sai riittää meille kaikille. Ihme että olemme elossa kaikki.
Toisiin tämä kaasuilu jätti isommat jäljet.

Noina aikoina kävin pään sisällä paikoissa, missä ihminen ei saisi käydä.
Näin asioita mitä kenenkään ei pitäisi nähdä.

Miksi läheisen ihmisen kuollessa, usein toinen lähipiiristä kertoo olevansa raskaana?
Miksi päässämme on muistoja mitä ei ole edes tapahtunut?
Näinkö palasen edellisestä elämästäni impatessani tätä bensaa sisuksiini?

Reinkarnaation mahdollisuus on olemassa.

> LUKU 6 <

4total visits,4visits today