• Lahjoitamme 10% tuotoista Hopelle.
  • Lahjoitamme 10% tuotoista Hopelle.

Mielenvikainen kirjailija kirjoittaa toisten iloksi ja jakaa tuottoja hyväntekeväisyyteen

Markus Hyötyläinen on Mielenvikaisen muistelmat -kirjasarjan kirjoittaja ja hyväntekijä. Markuksen esikoisteos Mielenvikaisen muistelmat on tositapahtumien innoittama, rivo, ronski, estoton sekä maukkaalla huumorilla marinoitu elämänmakuinen teos.

Mielenvikaisen muistelmat sai alkunsa kun Markus oli pitkäaikaisen ystävänsä Mikki Ylevän kanssa lounastamassa tamperelaisessa siipiravintolassa. Markuksen kertoessa viime aikojen kuulumisia, Mikki yhtäkkiä keskeytti hänet.

"Ala Markus kirjoittamaan noita mielenvikaisia tarinoitasi vaikka blogiin - nuo sun tarinasi ovat niin uskomattomia, että ihmiset eivät uskoisi puoliakaan" - Mikki tokaisi.

Pari viikkoa myöhemmin Markus oli julkaissut tusinan verran blogikirjoituksia nimellä Mielenvikaisen muistelmat. Lukijoita kertyi lyhyessä ajassa tuhansia, jolloin ajatus oman kirjan julkaisemisesta sai kipinän. Markuksen esikoisteos julkaistiin omakustanteena 11.12.2018. Kirjaa myytiin heti 300 kappaletta ja tuotot ohjattiin lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Kirjan jatko-osa Mielenvikaisen muistelmat 2 julkaistaan heinäkuussa 2019.

Osta kirja täältä.

Mielenvikaisen muistelmien tärähtänyt taustajoukko

Markuksen taustajoukoissa ovat häärimässä Juoppohullun päiväkirjoistakin tutuksi tullut, karkean kielen kummisetä kirjailija Juha Vuorinen, hänen jumalainen kustannustoimittajansa Hilla Hautajoki sekä Markuksen pitkäaikainen ystävä Mikki Ylevä. Mielenvikaisen muistelmat - kirjojen tekijänoikeuksien haltijana toimii Mielenvikainen Oy. Yhtiö toimii tekijänoikeuksien haltijana, jotta kirjamyynnistä kertyviä varoja voidaan ohjata vapaasti hyväntekeväisyyteen, markkinointiin sekä Mielenvikaisen brändin laajentamiseen.

Yhtiön jatkuvana tarkoituksena on tukea vähävaraisia, mielenterveysongelmaisia, pitkäaikaistyöttömiä tai muilla tavoin hankalan elämäntilanteen omaavia ihmisiä ja perheitä. Yhtiö jakaa vuosina 2019 - 2020 kerryttämistään voitoista 10% Hope ry:lle ja PESU ry:lle.

Onko sinulla mielessäsi hyväntekeväisyyskohde? Kerro siitä meille: markus@mielenvikainen.fi.

dfsfs

Toimitusjohtaja Mikki Ylevä

Jäätävän bisnestaustan omistava moniosaaja.
Tämä mies myy vaikka pierun takaisin ahteriin, mikäli vain hyötyy siitä rahallisesti.
Entinen alkoholisti, nykyinen myyntitykki, syö raakaa lihaa, vihaa turhaa länkyttämistä ja ajaa bemarilla.

Motto: Tule raha, täällä on pysäkki.

+358 40 8698887

mikki@mielenvikainen.fi

https://www.instagram.com/mikkiyleva/
https://www.facebook.com/mikki.yleva/

Kirjailija Markus Hyötyläinen

Yrityksemme moottori. Väsymätön kirjoittaja, jonka ruokaympyrä koostuu savukkeista, kahvista ja energiajuomista. Legendan mukaan Markuksella on vuorokaudessa 25 tuntia. Entinen alkoholisti, nykyinen Robin Hood, syö pekonin raakana ja nauttii kypsistä naisista.

Motto: Saako siitä rahaa?

+358 41 4783111

markus@mielenvikainen.fi

https://www.instagram.com/mielenvikainenkirjailija/
https://www.facebook.com/Mielenvikainenkirjailija/

Osta Mielenvikaisen muistelmat.